perjantai 6. huhtikuuta 2012

pääsiäinen

Hui, kun en oo kirjottanu pitkään aikaan! Koulun, kavereiden ja muiden juttujen kanssa on pitäny sen verran kiirettä. Ihanaa, että keskiviikkona alkoi pääsiäisloma. Tosin tää loma on keskellä koeviikkoo.. En voi uskoo, että tätä ekaa vuotta lukiossa on enää parisen kuukautta jäljellä. Aika menee niin nopeesti. 

Meillä oli tosiaan siis keskiviikkona pääsiäiskirkko ja loma alkoikin oikein mukavissa merkeissä ystävien seurassa. Päivä me oleskeltiin kaupungissa ja yökyläilyäkin tuli harrasteltua. Tänään tapahtu kiva yllätys, kun mun serkku Miko, joka käy Kallion lukiota, tuli pistäytyyn täällä meillä. Me nähdään aika harvoin, joten oli hauska nähdä ja vaihtaa kuulumisia! 

Äiti käy aina n. 3-4 viikon välein manikyyrissä ja nyt rakastuin sen  tällä kertaa ottamaan ranskalaiseen manikyyriin. Mäkin haluun! 

Lopuksi vielä kuvia tästä päivästä. Nyt mä meen avaan sipsipussin ja kattoon Napapiirin sankareita. ;)







Iloista pääsiäistä kaikille!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

tyttöjen ilta & nimpparit




Eilen vietimme oikein kunnon tyttöjen illan ystävieni Jennin ja Tanjan kanssa. Vihdoinkin meillä oli aikaa nähdä ja pitää hauskaa yhdessä. Olimme yötä Jennillä ja valvoimme lähes koko yön. Iltamme menu koostui herkullisesta kanapastasta kera fetasalaatin. Nam!


Herkuttelun jälkeen.. Noh, herkuttelu jatkui. Samalla fiilistelimme musiikkia takkatulen ääressä ja juttelimme kaikenlaista mukavaa. Koska meillä oli koko yö aikaa, ehdimme myös saunoa. Saunomisen jälkeen yöllä hiivimme yläkertaan keittiöön valmistelemaan kasvonaamioita. Jenni oli bongannut netistä yksinkertaisen ohjeen. Valmistukseen ei tarvittu, kuin kaurahiutaleita, maustamatonta jogurttia sekä hunajaa
. Naamioista ei tullut kovin houkuttelevan näköisiä, mutta ainakin saimme hyvät naurut! Arvatenkin ne näyttivät kasvoilla aivan kaurapuurolta.


Tässä hieman lisää kuvia illastamme:






Tässä samassa vielä suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat muistaneet minua tänään nimipäivänäni! Oli kivaa tulla kotiin, kun yllätyksekseni keittiön pöydällä odotti herkullisen näköinen kakku, vaaleanpunainen gerbera ja kortti.
Lahjaksi sain shoppailurahaa. Aikamoista hemmottelua!



torstai 1. maaliskuuta 2012

täydellinen loma-aamu



Normaalisti arkena on tottunut siihen, että aamulla kaikki pitää tehdä hurjassa kiireessä. Tuo sängystä ylös nouseminen klo 6 aamulla, kun ei mitään kovin suurta herkkua ole. Hyvä, jos aamupalan ehtii kotona syömään. Onneksi näin hiihtolomalla saa nauttia täysin kiireettömistä aamuista. Parasta on, kun saa nukuttua hyvin ja vielä pitkään loikoilla sängyssä. Sitten, kun mieli tekee voi nousta ja tehdä aamutoimet kaikessa rauhassa. Tänäkin aamuna nautin kupillisen kuumaa teetä ja katselin ikkunasta ulos ihanan talvista ja aurinkoista maisemaa. Ehdin myös lukea sanomalehtiä. Pidän suuresti niiden lukemisesta ja uuden tiedon keräämisestä. Harmikseni kuitenkin arkena on joskus liian kiireistä jopa sillekin. Mutta nyt ei ole kiirettä minnekään.. Tämä se vasta on kunnon loma!

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

uusi blogi

Olen jo pitkään haaveillut omasta blogista ja nyt vihdoinkin sain aikaiseksi tehdä sellaisen! Aika jänskää. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten osaan käyttää tätä blogia ja tehdä tästä oman näköiseni.

Jospa ottaisin tähän väliin pienen esittelyn eli nimeni on siis Fanny ja olen 16-vuotias opiskelija Nokialta. Käyn Tampereen yhteiskoulun lukiota. Vapaa-aikaa vietän mm. musiikin, tanssin, liikunnan, ystävien sekä lukemisen parissa. Opiskelu vie tosin suht paljon vapaa-ajasta, mutta hienoahan se on, kun on annettu mahdollisuus sivistää itseänsä.


Olen todella kiinnostunut kielistä ja eri maiden kulttuureista. Ensi kesänä onkin luvassa kuukauden kesävaihto joko Saksaan, Sveitsiin tai Itävaltaan. En vielä ole saanut tarkkaa tietoa siitä, että missä noista kolmesta maasta tämä tuleva host familyni sitten asustaa. Mutta palattakoon tähän aiheeseen vielä myöhemmin, kun olen saanut varmempaa tietoa!


Noh, onnistuinhan tänne jotain kirjoittelemaan. Mahtavaa. Tästä tää lähtee!