Olen jo pitkään haaveillut omasta blogista ja nyt vihdoinkin sain aikaiseksi tehdä sellaisen! Aika jänskää. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten osaan käyttää tätä blogia ja tehdä tästä oman näköiseni.
Jospa ottaisin tähän väliin pienen esittelyn eli nimeni on siis Fanny ja olen 16-vuotias opiskelija Nokialta. Käyn Tampereen yhteiskoulun lukiota. Vapaa-aikaa vietän mm. musiikin, tanssin, liikunnan, ystävien sekä lukemisen parissa. Opiskelu vie tosin suht paljon vapaa-ajasta, mutta hienoahan se on, kun on annettu mahdollisuus sivistää itseänsä.
Olen todella kiinnostunut kielistä ja eri maiden kulttuureista. Ensi kesänä onkin luvassa kuukauden kesävaihto joko Saksaan, Sveitsiin tai Itävaltaan. En vielä ole saanut tarkkaa tietoa siitä, että missä noista kolmesta maasta tämä tuleva host familyni sitten asustaa. Mutta palattakoon tähän aiheeseen vielä myöhemmin, kun olen saanut varmempaa tietoa!
Noh, onnistuinhan tänne jotain kirjoittelemaan. Mahtavaa. Tästä tää lähtee!